Tuntikausia kestäneen öisen blogisäätämisen jälkeen pääsin vihdoin nukkumaan noin neljältä aamulla herätäkseni viiden minuutin unien jälkeen tyttöystäväni pirteään puhelinsoittoon. Bileseurue ei tällä kertaa halunnut sänkyyni sammumaan, vaan päästä käsiksi dyykattuihin leipiin ja juustoihin. Eväät kainalossa tyypit jatkoivat matkaansa ja minä pääsin vihdoin höyhensaarille.
Aamukymmeneltä heräsin vastentahtoisesti puhelinsoittoon, jossa minut suostuteltiin unenpöpperöisestä vireystilastani huolimatta tuuraamaan tuttavani vuoro Kirjakahvilaan. Vapaaehtoistyö on kiva juttu, mutta oikeastaan vain niinä päivinä kun on saanut itsensä mukavasti hereille ja ylös sängystä ja kaikki menee muutenkin mukavasti. Jos taas torkut noin kaksi tuntia ennen kuin nouset ylös ja laahustat paikalle väsyneenä ja likaisena kun et ole jaksanut käydä suihkussa vain huomataksesi ettei sinulle ole oikeastaan mitään tekemistä moneen tuntiin, koska kahvilassa ei ole asiakkaita, ymmärrät miksen suosittele.
Iltapäivällä kuitenkin onnekseni tapasin taas tyttöystäväni, joskin hieman krapulaisena. Jaettu tofukasvispiirakka kaverin sohvalla Phil Collins -darraisten ihmisten ympäröimänä auttaa kummasti näkemään elämän valoiset puolet. Sama vaikutus on sillä, kun vuosikausien tietämättömyys taas päättyy, kuulet oman äänesi radiossa ja ihastut siihen vähintään yhtä paljon kuin alastomaan vartaloosi joka tervehtii sinua aamulla peilistä. Kiitos ZOOM FM!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti